tiistai 30. syyskuuta 2014

Muutoksen tuulet

Vuosien varrella moni asia on muuttunut täällä, enimmkseen parempaan suuntaan. Tottakai monessa asiassa on vielä kehitettävää, mutta hyvään suuntaan ollaan menossa. Sain inspiraation alkaa kirjoittaa tätä postausta, kun aloin miettiä miten huono kuva ja asenne monella on talliamme kohtaan. Todellisuudessa se on todella erilainen paikka kuin nelisen vuotta sitten!

Siisteys

Tallin ja talliympäristön siisteyteen kiinnitetään paljon huomiota. Käytävät ja piha lakaistaan, ja tarha-alue haravoidaan aina tallien yhteydessä. Karsinat siivotaan kerran päivässä. Nyt olemme ottaneet käyttöön myös heinien pussittamisen, joka myös paljon edistää yleistä siisteyttä. Onhan se paljon helpompaa, kun heinät ole aina levinneet ympäri pihoja. :) Vaikka pussitteluun meneekin aikaa, pystyy sillä myös tarkemmin seuraamaan, että hevoset saavat juuri sopivan määrän heinää (ei liikaa taikka liian vähän). Myös maneesi (lannat pois ja ylimääräset tavarat paikoilleen, lanaus, kastelu..) ja huoneet siivotaan jokaisen aamutallin yhteydessä. Vaikka kuinka ihmisille sanoisi, että omat jäljet tulisi siivota, on tosi usein tiskejä, tavaroita, roskia yms jätetty sikin sokin. Useimpiin tarhoihin on saatu uudet hiekkapohjat laitettua, ja ne myös siivotaan päivittäin. Kesäisin hevoset ovat isoilla laitumilla. Tänä kesänä monet laitumet on käännetty ja aidat uusittu. Kentän ja vanhan tolppamaneesin pohjat on uusittu. Alakenttää korotetaan, niin ettei se enään ole niin vino, sillä meille tulee uusi maneesi!







Henkilökunta

Keitäs tallin henkilökuntaan nyt siis kuuluikaan? Mari, tallinomistaja, pitää tunteja ja hoitaa sähköposti yms. liikenteen. Kaisa, tekee talleja ja pitää tunteja. Minä (Ama) ja Sini oppisopimuksella ja Memma hevostenkouluttajana ja satunnaisesti tekee kaikenlaista mm. pitää joskus tunteja taikka tekee tallia. Iltatuntien aikaan tallissa on ylensä aina joku, yleensä minä tai Sini, auttamassa tuntilaisia hevosten haussa, kuntoonlaitossa yms. Jos ei jotain tiedä tai tarvitsee apua, tulee vaan rohkeasti nykäsemään hihasta! :)'

Yleinen tuntijärjestelmä

2012 syksyllä otettiin kausikortit käyttöön ja se on rauhoittanut menoa todella paljon. Ennen täällä oli paljon hieman sekalaista vuokraustoimintaa. Se on nykyään vähentynyt huomattavasti ja monilla hevosilla on myös "vakkariratsastajat", jotka useampana päivänä viikossa touhavat hevosen kanssa. Toiset valmentautuvat ahkerasti ja toiset taas enempi harrastelevat ja maastoilevat enempi. Viikotunneilla ryhmät on suht. hyvin tason mukaan jaettu, ja kausikorttien myötä ryhmä pysyy enemmä "kasasssa" kun ihmiset eivät koko ajan vaihdu. Monilla on tunnilla myös oma "vakkariheppa". Näin tunneilla pääsee myös paremmin etenemmän, kun kaikki ovat suht. saman tasoisia ja voidaan aloittaa "siitä mihin viimeksi jäätiin". Tunneilla myös hypätään ja käydään maastossa ryhmän toiveiden mukaan! Maanantaisin ja perjantaisin klo 16:30-18:00 on ponikerho. Ponikerhossa opetellaan ponin hoitoa ja ratsastuksen alkeita. Kun lapsi osaa laittaa ponin kuntoon ja pärjää ilman taluttajaa, voi siirtyä normi ryhmään. Usein, jos ponikerholaisia on monta, jaetaan ryhmä kahtia ja toisen puolen ratsastaessa toinen puoli tekee kaikkea muuta, se voi päästä mm. kokeilemaan vikellystä tai ajamista.



Hevoset

Tällä hetkellä hevostilaane on hyvä. monet opetushevosistamme ovat osaavia.  Monilla kisaillaankin seura-aluetasolla heA ja 110cm - tasolle asti. Mm. Anubis, Cesar, Siiri, Sami ja Helmi ovat koulupuolella osaavia. Esteillä mm. Cesar, Jogi, Sami ja Herba suorittavat hyvin. Lisäksi meillä on pari miniponia pienemmille :) Hevosvalikoimamme on suht. monipuolinen. Hevosemme ovat osa tosin vähän omalaatuisia ja erilaisia persoonia, kaikkea löytyy laidasta laitaan, varmasti jokaiselle löytyy omanlaisensa heppa :D





Tässäpä oli nyt muutama "uudistus" hieman lyhyesti selitettynä. Anteeksi kauheasti kaikille blogikuolema, yritän jatkossa ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla hieman aktiivisempi.. :)

Ama

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti