lauantai 29. joulukuuta 2012

Kohti kevät kautta


Syyskauden kuulumisia
Emilia ja Elgon

Viimeisiä viikkoja viedään ennen kevät kautta. Syyskaudella 2012 tallissa tapahtui hieman uudistuksia. Marin lisäksi tunteja alkoi pitämään Cr-ohjaaja Saara. Käyttöön tuli suosituksi osoittautunut kausisysteemi. Maneesi maalattiin ja sinne saatiin upea kumirouhe pohja ja iso peili sekä lisää estekalustoa. Myös tarhoja ja laitumia uusittiin. Nyt kelpaa opetella lämpimässä maneesissa ratsastuksen saloja tai nauttia upeista lumisista maastoista.

Maastokelit ovatkin juuri nyt parhaimmillaan, paljon lunta ja toistaiseksi vielä vähän pakkasta! 



Emilia ja Elgon 
Kevät kaudella jatkamme samoilla ryhmillä. Toiveiden mukaan myös pari uutta ryhmää on perustettu. Päivisin pidämme yksityis ja paritunteja tilauksen mukaan, muuten tunnit pyörivät yleensä ma-pe klo 15-21 sekä viikonloppuisin. Vapaita paikkoja on enää vähän, joten uusien oppilaiden kannattaa tehdä varaukset nopeasti! Toivotamme kaikki tervetulleiksi!

Vuoden 2013 alusta alkaen on mahdollisuus päästä myös mukaan Ratsastajien Fysiikkaohjelmointiin.  Lisätiedot palmunratsutalli.kilpailut@gmail.com

Tammi ja helmikuussa järjestämme mielenkiintoisia kursseja.
Luvassa on Syventymistä istuntaan-tunteja, Horsebiciä, kunto-ohjelmointia ja kirsikkana kakun päällä: Esa Korhonen Dimitroffin hevosmiestaito kurssit


La 26.1 Luonnollista hevostaitoa lapsillle ja nuorille



Ilo ja turvallisuus käsikädessä
Haluatko, että lapsesi ja hevosen yhteistyö on turvallista ja mukavaa kaikille?
Lapsille järjestetyllä hevosen luonnollisen käsittelyn kurssilla opiskellaan toimintaa hevostallilla ja sen ympäristössä, hevosen hoitamista ja käsittelyä luonnollisilla ja turvallisilla tavoilla.
Mikä on luonnollisen hevostaidon ja käsittelyn tarkoitus, merkitys, idea ja tavoitteet? Kuinka oikeat työskentelytavat parantavat suhdetta hevoseen, auttavat ymmärtämään yhteistä kieltä ja estävät väärinkäsityksistä mahdollisesti koituvat vaaratilanteet. Luonnollinen hevostaito on oikeaa tuntumaa, rauhallisuutta, oikeanlaista itseluottamusta ja tekemisen iloa yhdessä hevosen kanssa.
Kurssin teemana turvallisuus ja käyttäytyminen hevostalleilla ja hevosten kanssa
  • hevosten käyttäytymisen ymmärtäminen ja huomioon ottaminen
  • turvalliset käyttäytymis- ja toimintatavat sekä pelisäännöt
  • hauskat ja opettavaiset harjoitukset yhdessä hevosten kanssa
Kurssin kesto 1 pv ja hinta 60 € ratsukko (oma tai tallilta vuokrattu hevonen).  Kurssi sopii lapsille 6-7 ikävuodesta ylöspäin. Palmun Ratsutallilta voi lainata hevosta, hevosvuokra on 15euroa päivä. 


Su 27.1 Hevostaidon peruskurssi aikuisille
Lisätietoja päivitetään pian! 



23-24.2 Pelko intensiivi. Hinta 250eur. 
Täältä voit lukea Helsingin Sanomien jutun aiheesta. 


VAPAAKSI PELOSTA -intensiivi

Pelkäätkö yllättäviä tilanteita hevosten kanssa? Saako jokin vanha tapahtuma sinut väistämään samankaltaisia tilanteita? Kaipaatko pitkiä maastolenkkejä, mutta putoamisen pelko saa sinut jäämään kotiin? Rajoittaako pelko yhdessä kokemisen ja tavoitteiden saavuttamisen mahdollisuuksia hevosesi kanssa?
Hevosharrastajien keskuudessa yleiseksi tunnustettu hevospelko kaventaa näköalaa ja mahdollisuuksiamme. Pelko tunteena sulkee ja rajoittaa kasvuamme niin solu- kuin mielentasollakin. Se estää meitä kokemasta aidon tunnun ja nollatilan hevosten kanssa.
Vapautuessamme pelosta saamme kosketuksen sisäisiin voimavaroihimme. Voimme aidosti saavuttaa todelliset tavoitteemme hevosmaailmassa. Saamme kosketuksen siihen, kuinka hienoja asioita voimme yhdessä kokea ja kuinka pitkälle voimme hevosen kanssa eläessä edetä.
Avain vapauteen on tunnistaa ja hyväksyä pelko sekä tuntea sen syyt ja mekanismit. Menetelminä käytämme hevosten kanssa tehtävän työskentelyn lisäksi rentoutumista, tietoisen läsnäolon harjoittelemista, tunnetyöskentelyä sekä korjaavaa mielikuvatyöskentelyä. Hevosten kanssa tehdään yhdessä sekä maasta että selästä käsin.
Kurssin ohjaavat Esa Korhonen Dimitroff, LH-opettaja, valtuutettu shiatsu- ja kehoterapeutti sekä Henriika Maikku, FM, MATKAmenetelmäterapeutti, Mindfulness -ohjaaja, valmistuva ratkaisukeskeinen psykoterapeutti (www.hetki.org)




Uutuutena myöskin on Palmun Ratsutallin valmennusryhmä. Valmennusryhmän leirejä on vielä ennen kesää ja myös kesällä 2013 leirit 2 & 9. Kesän leireille tervetulleita on myös valmennusryhmän ulkopuolisia ratsukoita/leiriläisiä. Vuoden 2012 kesän lopulla oli kouluratsastajien ensimmäinen valmennusviikonloppu ja joulun jälkeen treenattiin vielä muutama päivä teholeirin muodossa. Aikataulun ollessa kiireellinen, kuva sato on jäi vähäiseksi. Mutta ujutamme tänne muutamia otosia.


Valmennusryhmä info
Olemme perustaneet kilpaileville ratsukoille uuden valmennusrengas tyyppisen tiimin, jonne olet tervetullut osalliseksi joko oman- tai vuokrahevosesi kanssa tai mukaan voi myös päästä ratsastuskoulun (www.palmunratsutalli.fi) hevosella.

Oivallinen tilaisuus esimerkiksi sinulle, joka pidät hevostasi pienessä kotitallissa ja haluat tukea ja seuraa treenaamiseen. Leireillä pääsee treenaamaan maneesiin suojaan tuulta ja tuiskua, sekä viettämään iltaa samanhenkisten seurassa. Järjestämme hevosellesi tarvittaessa kyydin treeneihin, sekä myös yksiöllistä ohjausta arkipäiväisissä ongelmatilanteissa  (esim. lastaus- ja käytösongelmat, ruokinnan suunnittelu, ratsun lisäkoulutus). Olet tervetullut ryhmään, vaikka yhteistyö ratsusi kanssa ei vielä sujuisikaan täydellisesti!

Sonia ja Siiri kesällä
Ryhmä on tarkoitettu tavoitteellisille harrastajille, jotka ovat ehkä jo kilpailleet tai haluavat aloittaa kilpailemisen kaudella 2013. Tavoitteena on innostaa, kannustaa ja tukea kaikkia lähtötasosta riippumatta. Ryhmä on ensisijaisesti tarkoitettu poni ja juniori-ratsastajille, mutta muillakin kiinnostuneilla on mahdollisuus päästä mukaan, voimme jaakaa tiimiläiset useampaan tasoryhmään ja järjetää eriryhmille myös omia tapaamisia.

Ratsastajan ja hevosen fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi on keskeinen teema. Suunnittelemme harjoituskalenterin niin ratsulle kuin ratsastajalle. 

Omaan valmennussuunnitelmaan voidaan myös sisällyttää Ratsastajan Fysiikkaohjelmointi .
Puolen vuoden ohjelmoinnissa keskitytään ratsastajan fysiikan kehittämiseen. Kuukaudet jaetaan kuuteen teemaan: voima, kestävyys, liikkuvuus, taito, ravinto & psyyke. Tavoitteena parantaa ratsastuskykyä ja tarkemmat tavoitteet luodaan jokaiselle henkilökohtaisesti.
Järjestämme päiväkursseja, leirejä ja tapahtumia. Niiden yhteydessä tulee olemaan vierailevia valmentajia, tuomareita ja muita asiantuntijoita.
Tiimin vetäjillä koulutuspohjana mm. SRL:n I-tason valmentaja koulutus, centered riding- ja horsebic ohjaajan pätevyys, eläintenkouluttajan ammattitutkinto ja kilpailukokemusta kansalliselta tasolta. 
Haku ryhmään tapahtuu sähköpostitse: palmunratsutalli.kilpailut@gmail.com
Kerro sähköpostissa ainakin taitotaso, oma ikäsi, hevosen rotu ja ikä ja tavoitteesi. 


 Kiitos kaikille huikean kivasta syyskaudesta ja Hyvää Uutta Vuotta 2013! 

Iloisin hirnahduksin, Palmun Ratsutalli 



lauantai 17. marraskuuta 2012

Pikkujoulut ja avoimet ovet 17.11

Iloista joulumieltä


Kiitos runsaasta osallistumisesta tallin avoimiin oviin ja pikkujouluihin!

Päivä alkoi Marin ohjaamalla miniratsastustunnilla ja Saara opasti hevosen hierontaa ja venyttelyä. Runsas joukko osallistui iloisena mini Horsebic-tuntiin, jossa pohdittiin ratsastajan perusasentoa ja hevosen askellajeja. Montako tahtia olikaan käynnissä, ravissa ja laukassa? Mikä jalka aloitti oikean laukan? Millainen on lantio asento entä missä käsien paikka ratsastaessa? Takeista luovuttiin jo ensimmäisten minuttien aikana. 

Talutusratsastukseen osallistui monta uutta innokasta ratsastajaa.
Iltapäivällä syvennyttiin enemmän istuntaan ratsastustunnin muodossa.
Lantion,käsien,pään,jalkojen asentoa mietittiin tarkemmin. 
Miten avut vaikuttavat ja miten voi käyttää mahdollisimman pieniä ja selkeitä apuja?
Miten mukautua hevosen selkärangan liikkeeseen? 
Laitettiin "linnunpoikaset käsiin" ja katseltiin uudesta maneesin peilistä miltä ne väistöt näyttävät. 

Kentällä ratsastajat esittivät jouluisen katrilli esityksen tonttu ja poro-heppojen kanssa (Pinja- Siiri, Ama-Jogi, Ester-Simba, Sini-Maja) . Tämän jälkeen siirryttiin maneesiin syömään riisipuuroa ja herkkuja. Suurkiitos kaikille ihanille leipureille ja kokeille!
Pikkujouluihin osallistui kivasti ratsastajia ja tietysti poroksi sonnustautunut Masa-heppa ja tallin uudet lampaat! Saatiin myös havainnollistava näytelmä tallin opettajista. ;) 

Syyskauden Paras Poni-kilpailun voitti Maja.
Syyskauden Paras Hevonen-kilpailun voitti lopulta Elgon.
Herba ja Elgon saivat sähköpostiäänestyksen perusteella tasapisteet, mutta uusi äänestys
pikkujouluissa toi voiton Elgonille! Luvassa on extra porkkanoita ja tietysti 1.palkinnosta muistuttava kyltti karsinan ovessa! 
Marille tallin ratsastajat toivottivat hyvää joulua antamalla lahjakortin uusia saappaita varten! 

Mukava päivä päättyi keppareitten esteharjoituksiin, ratsastajan korkeyshyppyihin ja ihanan mokkapalan makuun! 

Joulu-ilmoituksia: 

Viikoilla 51,52 ja 1 ei ole kausikortti tunteja. Mutta on mahdollista tulla irtotunneille vuokrauksen hinnalla eli 20e! 

Saaran kautta saatavilla edulliset joulukuuset ja kukat, tallin väen oma hinnasto näkyy ilmoitustaululla. :-) 
Sunnuntaisin maastot klo 12 (16.12, 23.12, 30.12 ja 6.1) !
Uuden valmennusryhmän "katsastusleirit": 27-29.12 (koulu) ja 2-4.1 (este).

Hyvää joulun odotusta kaikille! 
Toivoo Palmun Ratsutalli www.palmunratsutalli.fi


Maja-poro ja Sini
Jogi-tonttu



Jogi-tonttu ja Ama

Simba-tonttu ja Ester



Puuron haku

keppisten hyppytreenit

Ratsastajien korkeushyppyä

Ruokailua ;)

Kiitos ihanalle ja ahkeralle buffet-emännälle! 
Horsebic-jumppamatto
Katrilli



Siiri-tonttu ja Pinja 
Siiri-poni 

Masa "poro"






sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Harjoituskilpailut 30.9

Yön rankkasateiden jälkeen päivä onneksi kääntyi auringon puolelle ja saimme harjoitella kilpailemista mukavassa säässä! Kiitos kaikille osallistujille ja toimihenkilöille ! Sekä onnea voittajille ja sijoittuneille! 


Palmun ratsutalli jakoi tänään dilpomit kiitoksena aktiivisesta osallistumisesta tallin toimintaan. Vastuuntuntoisia ja avuliaita tallityttöjä, jotka ottaa muut huomioon ja käsittelee hevosia lempästi on tallissa useita. Erityisen kiitoksen saivat: 

Pinja Tikkanen huolellisesti ja vastuuntuntoisesti suoritetusta hevosten hoidosta. 
Pinja on myös esimerkillisesti tarjonnut apua kaiken ikäisille tallilla käyville ratsastajille ja näin osoittanut erinomaisia asiakaspalvelu taitoja.

Ester Eijaala aktiivisesta avustamisesta ponikerhoissa sekä hevosten hyvinvoinnista huolehtimisesta ja yleisestä reippaasta otteesta asian kuin asian hoidossa.

Amalia Makkonen työstä ja kärsivällisuudestä leiriläisten ja myös Jogi-ponin kanssa sekä panostamisesta ratsastus- ja hevostaitojen kehittämiseen.

Sini Först positiivisuudesta, pirteydestä ja oma-aloitteisuudesta!


Emilia Niinivirta, Aada Levänen ja Sonia Nurminen on osoittanut olevansa määrätietoinen ja tavoiteellinen nuori ratsastaja. He ovat osoittaneet hyvää harjoittelu motivaatiota osallistumalla aktiivisesti viikkoharjoitusten lisäksi myös kursseille, leireille ja kilpailuihin. Sekä pitäneet hyvää huolta toisesta urheilutoveristaan eli hevosesta ja hyvästä talli hengestä.



Tulokset: 

esteet

I LUOKKA Ristikkoluokka Arv. A.0.0 

Aada Levänen- Pumpili                   0vp
Sarita Malkavaara - Ghost Gun       0 vp 

II LUOKKA 40-50 cm, Arv.367.1 (A2/A2) yhdistettiin luokkaan III 

Sarita Malkavaara - Ghost Gun        0 vp 29.49 



III LUOKKA 60-70 cm, Arv.367.1 (A2/A2) 
1. Iris Mononen - Master Piece 0 vp 26.18 
2. Delfi-Maria Rydman - Velia 0 vp 27.23
(3.. Sarita Malkavaara - Ghost Gun (40-50cm) ) 29.9 
4.. Emilia Niinivirta - Apris Elgon 4 vp 57.69
5. Mari Palmu- Anubis (hyl.)


IV LUOKKA 80 cm, Arv.367.1 (A2/A2) 
80 cm
1. Emilia Niinivirta - Apris Elgon       4pv   41.86
2. Mari Palmu - Anubis                       4vp  1.03
3. Delfi-Maria Rydman - Velia           4vp  1.52.00



koulu

I LUOKKA raviohjelma 
(http://www.lura.fi/vanhat/taulukot/L-URan%20raviohjelma%202011.pdf)

1. Emmi Heinonen - Birchhill Islay Rhum                 78,1 %
2. Miia Autere - A.L road star                                       76,9%
3. Minna Aalto - Grando                                               70,6 % 
4. Sini Först - Maja                                                         68,8%
5. Saara Airaksinen - Sverkerstrops Pyrona            66,25 %
6. Amalia Makkonen - Jogi                                          60,6 %
7. Henna Lempinen - Orek                                          44,4,%


II LUOKKA C-merkki

1. Emmi Heinonen - Birchhill Islay Rhum                 72,77%
2. Minna Aalto - Grando                                               65 % 
3. Sonia Nurminen - Sirena Bonito                            64,44 %
4. Miia Autere - A.L road star                                       58,33 %

III LUOKKA K.N.Special

1. Mari Palmu - Anubis                                   74,4 %
2. Iris Mononen - Master Piece                     71,6%
3. Sonia Nurminen - Sirena Bonito              51,6 %

























lauantai 29. syyskuuta 2012

30.9 kisojen lähtölistat.

ristikko, klo 11

11.00 Sarita Malkavaara - Ghost Gun
Ada Levänen - Pumpuli

40-50cm YHDISTETÄÄN LUOKKAAN 60-70cm. Korkeuden 40-50cm menevät, hyppäävät sen luokan 60-70cm alussa!


60-70cm
Sarita Malkavaara - Ghost Gun (40-50cm)
Annika Strandberg - Nominalna
Delfi-Maria Rydman - Velia
Emilia Niinivirta - Apris Elgon
Iris Mononen - Masterpiece
Mari Palmu - Anubis
Anita Juntunen - Nominalna

80cm
Delfi-Maria Rydman - Velia
Emilia Niinivirta - Apris Elgon
Mari Palmu - Anubis


KOULUKILPAILUT


Raviohjelma klo 15.45

15.45. Henna Lempinen - Orek
15.50 Sini Först - Maja
15.55 Amalia Makkonen - Jogi
16.00 Miia Autere - A.L road star
16.05 Saara Airaksinen - Sverkerstrops Pyrona
16.10 Emmi Heinonen - Birchhill Islay Rhum 
16.15 Minna Aalto - Grando 

Helppo C klo. 16.30

16.30 Sonia Nurminen - Sirena Bonito
16.35 Miia Autere - A.L road star
16.40 Emmi Heinonen - Birchhill Islay Rhum
16.45 Minna Aalto - Grando 

K.N special klo. 17.00

17.00 Sonia Nurminen - Sirena Bonito
17.05 Iris Mononen - Master piece
17.10 Mari Palmu - Anubis

perjantai 10. elokuuta 2012

Lähtölistat / kisa-aikataulu



Luokka Ristikko alkaa klo.11

11.00 Crista Tirroniemi, Evitskogin ratsastajat - Ejo (poni)
 Nora Svensk, HR (Helsingin Ratsastajat)– Saira B
Crista Tirroniemi, Evitskogin ratsastajat - Kaisteri
 Riikka Värmälä - Cenda
11.15 Elena Eloranta - Kagul
 Tove sundström - Maja
 Sonja forström - Orek
 Aada Levänen - Pumpuli

Tauko 20min

 luokka 40-50cm alkaa klo. 11.45

11.45  Suvi-Maria Mattila - Kagul
Nora Svensk, HR (Helsingin Ratsastajat)– Saira B
Nina Pettersson-Perklen, Evitsgokin ratsastajat - Kaisteri
Elena Eloranta - Kagul
Tove Sundström - Maja
12.00 Sonja Forström - Orek
Riikka Värmälä - Cenda
Ester Eljaala - Kagul
Emilia Niinivirta - Elgon

Tauko 15min

 luokka 60-70cm alka klo. 12.30

Joanna Tauchi, Hewi - Twins for ever
Esa Ylänne, tolkinkylän ratsastajat - Cenda SLO
Emilia Niinivirta - Elgon
Pauliina Lehtinen (Nuuksion ratsastajat) - Vanessa III

Tauko 15min


80-90cm alkaa klo. 13.00

Pauliina Lehtinen (Nuuksion Ratsastajat) Vanessa III
Maarit From, KF - True Princess




LURan raviohjelma alkaa klo. 16

16.00 Minna Aalto  - Grando II
16.05 Saara Ukkonen - Cyclone Shack
16.10 Susanne Törmänen - Exiting Taste
16.15 Sonia Nurminen - Sirena Bonito

tauko 10 min

He C  alkaa klo. 16.25

16.25 Joanna Tauchi, Hewi - Twins for ever
16.30 Sonia Nurminen -  Sirena Bonito
16.35 Pauliina Lehtinen - Vanessa

tauko 10min

HeB  alkaa klo. 16.45

16.45 Pia Svensk, HR (Helsingin Ratsastajat) – Saira B
16.50 Ulla Murtomäki, UpsR (upseeriratsastajat) - Fiero
16.55 Mari Palmu - Anubis
17.00 Laura Palmu - Olympia