tiistai 8. heinäkuuta 2014

Mikä on tärkeintä ratsastuksessa?

Mikä on tärkeintä ratsastuksessa? Vastaus riippuu siitä, kenelle kysymyksen esitää. Toisille tärkeintä on tosissaan valmentautuminen ja kilpaileminen. Toisille taas kerran viikossa rentoutuminen hevosen kanssa maastossa - pieni hetki kiireisen viikon keskellä, jolloin pääsee irti työ tai koulujutusta. Pienet ponikerholaiset todennäköiseti vastaisivat laukkaamisen ja heppojen harjailun olevan parasta. Missään näistä ei ole väärin, jokaisella on täysi vapaus tehdä sitä minkä kokee itselleen mukavammiksi. En siis tarkoita tällä, että kaikki voisivat vain mennä ja tehdä asiat ihan miten huvittaa, välittämättä yhtään muiden mielipiteistä/hyvinvoinnista! Ihmisillä on monia erilaisia näkemykiä ja tapoja tehdä asioita, eikä minkään voida oikeastaan sanoa olevan täysin absoluuttisen väärin tai oikein. Joku voi esimerkiksi omistaa hienon kouluhevosen, jolla menee niin piffit kuin paffit, mutta treenailee vain omaksi ilokseen ja parantaakseen yhteistyötä. Toisille taas kilpaileminen tuo harjoitteluun tavoitteellisuutta ja motivaatiota. Sen pitää kuitenkin olla hauskaa! Aina ei onnistu, virheitä sattuu kaikille. Ei pidä masentua, olemme vain ihmisiä. Oppia ja onnistua voi vain yritysten ja erehdysten kautta.

Pitäkää siis lippu korkealla ja nauttikaa tästä ihanasta harrastuksesta - jokainen tavallaan! :)













2 kommenttia:

  1. ompa kiva blogi. Tiedätkö muuten palmun maneesin mittoja ja onko tuollainen projekti kuinka hankala käytännössä toteuttaa ja meneekö siihen paljon rahaa?Kiitos jos saat selvitettyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      En valitettavasti tiedä maneesin mittoja, voisimme käydä tässä jonakin päivänä mittaamassa kun olisi tarkoituksen laittaa kouluradan kirjaimet. :) Maneesimme on ennen ollut osa 40 hepan tallia, mutta on muutettu maneesiksi jo kauan ennen kuin Mari osti koko paikan. Tottakai maneesin rakentaminen on yleensä tosi kallista, riippu toki minkä kokoinen, pohjat yms...

      Poista